Outi Kallinen
 

 Outi Kallinen on tanssin ja musiikin monitaituri: opettaja, esiintyjä ja koreografi. Hän on esiintynyt lukuisten tanssi-, teatteri- ja musiikkiryhmien kanssa Euroopan maiden lisäksi mm. Kiinassa, Guineassa ja Senegalissa. Outi on tehnyt useita afrikkalaiseen tanssiin ja musiikkiin pohjautuvia kokoillan tanssiteatteriesityksiä sekä ollut mukana monitaiteellisissa teatteriryhmissä. Hän on toiminut opettajana 1980-luvun puolivälistä asti kouluttaen harrastajia ja ammattilaisia. Outi on ollut suurena vaikuttajana afrikkalaisen tanssin tuomisessa Suomeen; hän on kouluttanut useita afrikkalaisen tanssin parissa nykyään toimivia sekä tuonut lukuisia huipputaiteilijoita opettamaan ja esiintymään 1990-luvulta asti. Taiteen keskustoimikunta myönsi Outille monitaiteen taiteilija-apurahan vuosiksi 2013-2017.


Koulutus

  • Tanssiopintoja v:sta 1970 mm. Helsingin Tanssiopisto, lukuisat kurssit (jazztanssi, moderni tanssi, klassinen baletti, steppi).
  • Musiikkiopintoja (laulu, pianonsoitto, teoria) Itä- Helsingin musiikkiopisto, Sibelius-lukio, Oulunkylän pop-jazzopisto.
  • Tietojenkäsittelyopin ja oikeustieteen opintoja Helsingin ja Turun yliopistoissa, lisäksi kieliopintoja, transmission-koulutusta (TEAK) ja musiikkiteknologian opintoja (SibA/Avoin yliopisto)
  • Afrikkalaisen tanssin ja musiikin opintoja kursseilla Suomessa, Pariisissa ja New Yorkissa 1980-luvulla.
  • Vuodesta 1989 lähtien opintomatkoja Guineaan, Senegaliin ja Burkina Fasoon (yhteensä useiden vuosien ajan) opiskelemaan perinteistä tanssia ja musiikkia kansallisbalettien ja yksityisten ryhmien johdolla, kursseilla sekä mestarien yksityistunneilla. Esiintynyt useiden paikallisten ryhmien kanssa näytöksissä sekä juhlissa. 1990-luvun alussa useana vuonna opiskelemassa ja esiintymässä ryhmän Bakalama de Thionck-Essyl (Dakar) kanssa. Tärkeitä tanssiopettajia mm. Diely Kanni Diawara, Bangaly Bangoura (Les Ballets Africains), rumpuopettajia mm. Ousmane Sylla (Guinean kansallisbaletti Djoliba) ja Famoudou Konate.  

Esiintymistoiminta ja koreografiat

Kokoillan teokset

  • 2016 Camara&Kallinen: Koirat, apinat ja maapähkinäpelto (koreografia, dramaturgia tanssi, musiikki), Annantalo, Helsinki, Stoa
  • 2014 Camara&Kallinen: Kolme lintua – tanssillisia musiikkitarinoita Afrikasta (koreografia, dramaturgia, tanssi, musiikki), Hurjaruuth Helsinki, Ruutia!-festivaaali, FestAfrika Tampere
  • 2013 Iris Ensemble: Mäntyjen hidas tanssi (laulu, lausunta, tanssi, dramaturgia), Designmuseo Helsinki
  • 2011 Vanha mies tanssii (koreografia), Kajaanin runoviikko, Stage-festivaali (Korjaamo, Helsinki), 
    Turun, Mikkelin ja Hämeenlinnan kaupunginteatterit, Tampereen Työväen Teatteri
  • 2008 Iris Ensemble: Matkalla niityn yli (ohjaus) ensi-ilta Kajaanin runoviikkko
  • 2007 Iris Ensemble: Sarabande (tanssi, laulu, koreografia) Malmitalo, Joensuun teatteri, Stoa
  • 2006 Iris Ensemble: Jäsenten hidas tanssi (tanssi, laulu, koreografia) Wäinö Aaltosen museo, Turku
  • 2005 Täällä ja toisaalla (koreografia, tanssi, tuotanto) Savoy-teatteri
  • 2002 Wonuwali:Fare (koreografia, tanssi, tuotanto) Hyvinkään willanäyttämö, Tanssiteatteri Eri, Turku
  • 1999 Wonuwali sekä vierailijat Guineasta, Sierra Leonesta ja Gambiasta: Filima (koreografia, tanssi, tuotanto) Savoy-teatteri
  • 1999 Iris Ensemble: Seison auringolla (koreografia, tanssi) Kanneltalo, kiertueet: Sveitsi, Norja, Ruotsi, Unkari
  • 1997 Wonuwali! (koreografia, tuotanto, tanssi) Savoy-teatteri
  • Lisäksi vierailevana koreografina, tanssijana ja muusikkona useissa muissa teoksissa vuodesta 1985 lähtien.
  • Perusti länsiafrikkalaista tanssia ja musiikkia esittävän Wonuwali-ryhmän N’Fanly Camaran kanssa 1998. Wonuwali on esiintynyt teatterien lisäksi lukuisissa tapahtumissa ja festivaaleilla Suomessa, Virossa ja Kiinassa
  • Muita tärkeitä ryhmiä: Djumora (1990-1997) ja Good People Band (mm. Kuuban kiertue 2003)

Opetustoiminta

  • Afroahjo 2008-
  • Afrikkalaisen tanssin ja musiikin opettajana lukuisissa tanssi- ja musiikkioppilaitoksissa, peruskouluissa ja lukioissa eri puolilla Suomea vuodesta 1984 lähtien.
  • Tanssin, teatterin ja musiikin ammattiopiskelijoille kursseja: Sibelius-Akatemia (afrikkalaiset rummut), Teatterikorkeakoulu, Kansallisoopperan balettioppilaitos (vuosittaiset kurssit valmistuville tanssijoille), Taideyliopisto (tanssi ja musiikki), Helsingin, Turun, Oulun ja Rovaniemen ammattikorkeakoulut (tanssi ja musiikki)
  • Järjestänyt lukuisia tiiviskursseja Suomessa, Guineassa ja Gambiassa

Festivaaleja

  • Kuopio tanssii ja soi (1993-95, 2001-02, 2011-12)
  • Falun Folkmusik Festival, Ruotsi (1995-96)
  • POLY-SONS, Ranska (1993)

Levytykset

  • 2009 Mohamed Diabate: Sege nun babi ( tuotanto)
  • 2004 Wonuwali: ”Segine” (laulu, perkussiot, tuotanto)
  • 2001 Good People: ”Rainbow Dream” (Naxos World), (laulu, perkussiot)

Luottamustehtävät

  • Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n (ent. Suomen Tanssitaiteilijain liitto) puheenjohtaja vuodesta 2010 lähtien 
    (hallituksen jäsen vuodesta 2005, ammattijäsen vuodesta 1987).
  • Teatteri- ja mediatyöntekijät ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2008 lähtien.